Renta Groupin asiakkaat löysivät uuden käytön:

IoT-mittarilla valvotaan rappaustyön olosuhteita 

Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa ja Puolassa toimiva, 700 henkilöä työllistävä rakennuskonevuokraamo Renta Group Oy on tarjonnut asiakkailleen vuodesta 2017 alkaen Wiisteen antureita. IoT-olosuhdemittarimme löysi Rentan kautta aivan uuden käytön talvella 2019–2020.

Rentan Group Oy:n aluemyyntipäällikkö Marko Heinonen.

Rentalla oli osuutensa myös IoT-olosuhdeanturimme kehityksessä.

 

Aihio oli jo edennyt tuotekehityksessämme, mutta Rentan toive myös olosuhdetiedot suoraan kohteesta päätteelle vauhditti tuotekehitystä marraskuussa 2017.
 
Rentan Group Oy:n aluemyyntipäällikkö Marko Heinonen muistelee aikaa.

 

- Koska betonin IoT-anturi on helppo heittää betonivaluun, ja se toimii betonissa, mietin että eiköhän sama onnistuisi ilman lämpötilan ja kosteuden mittauksessa. Tästä puhuttiin Wiisteen kanssa, eikä kestänyt kauankaan, kun Wiiste jo toimitti ”IoT-olosuhdepurkin” meille, hän kertoo.


Olosuhdemittarin nykyinen merkittävä käyttöalue on ollut Marko Heinosellekin yllätys.

 

– Mekin oletimme ensin, että olosuhdemittaria käytetään sisälämpötilojen mittaukseen, mutta se osoitti nopeasti hyötynsä rappaustyön ulkolämpötilan ja kosteuden seurannassa, Heinonen kertoo

 

Rappaustyöt ovat yksi rakentamisen osa-alue, johon Rentalta vuokrataan esimerkiksi telineitä sääsuojia, lämmittimiä ja koneita.

Rappausolosuhteiden todentamisella monta käyttötarkoitusta


Suurin osa rappauksista tehdään telinetyönä. Rentalta vuokrataan näihin töihin telineiden lisäksi usein valaistusta, lämmitystä ja pressuja, sillä rakennus on yleensä peitetty työn aikana.

Toisinaan Renta toimittaa projektiin myös hissit telineiden yhteyteen. 
 

Aiemmin Rentan asiakkaat valvoivat rappaustöiden olosuhteita varsin perinteisesti lämpömittarein ja Excel-taulukoin.

 

– Nyt saadaan valehtelematonta dataa tunnin välein päätteelle. Toiminnan läpinäkyvyys kasvaa, ja mahdolliset inhimilliset kirjaamisvirheet poistuvat, Heinonen sanoo.

Datalle on seurannan ohella muutakin käyttöä.


– Urakoitsija voi näyttää tilaajalle, että työ on tehty laastin valmistajan edellyttämissä olosuhteissa. Mikäli rappauksessa ilmenee myöhemmin ongelmia, datasta on paljon apua.

 

–  Jos esimerkiksi olosuhdedata kertoo, että työolosuhteet ovat olleet vaatimusten mukaiset, ja lisäksi on todettu, että työn laatu on kunnossa, voidaan tutkia olisiko laastin koostumuksessa ollut virhe, Marko Heinonen kertoo.

 

Kuvassa asennetaan Wiisteen IoT-anturia.

Aloite IoT-seurantaan urakoitsijoilta

 

IoT-olosuhdeanturin data siirtyy Wiisteen Relia-ohjelmistoon, jossa työn vaatimat olosuhdedokumentaatiot syntyvät helposti.

 

Ne ovat haluttaessa liitettävissä myös paperi- tai pdf-muodossa raportteihin ja kohteen luovutusaineistoon. Tiedot myös säilyvät Reliassa.

Marko Heinonen korostaa, että aloite olosuhdeseurantaan tuli urakoitsijoilta – ei töiden tilaajilta eikä valvojilta.


– On ihailtavaa urakoitsijoilta, että halutaan näyttää työstä sellaistakin faktaa, jota asiakas ei osaa edes vaatia. Tietenkin data tarjoaa myös turvaa mahdollisen reklamaatiotilanteen varalta.

Wiiste erottui alusta alkaen


Rentan ja Wiisteen yhteistyö alkoi betoniantureista, joilla on ajoitettu Rentalta vuokrattavien rakennekuivaimien käyttöjaksot entistä tarkemmin.
 

Mutta miksi Renta alun perin päätyi Wiisteen ratkaisuihin?


– Wiisteellä oli jo tuolloin tuotteissaan selvää lisäarvoa verrattuna muihin markkinoilla oleviin ratkaisuihin. Nykyään on selvää, että Wiisteen tarjonta tukee portfoliotamme hyvin.

Haastatteluhetkellä Rentan toimittamia Wiisteen antureita oli käytössä työmailla ympäri Suomea.


– Ainakin Helsingissä, Vantaalla, Lahdessa, Espoossa, Jyväskylässä, Kajaanissa, Tampereella, Raumalla ja Porissa, Marko Heinonen luettelee ulkomuistista.

”IoT-antureiden hyöty selvä – käyttö lisääntyy”

 

Marko Heinonen uskoo, että IoT-antureiden tarve tulee lisääntymään koko rakennusalalla.

– IoT-ratkaisut vähentävät oleellisesti manuaalista työtä ja poistavat inhimilliset unohtamiset.

Heinosen mukaan myös Renta tulee käyttämään entistä enemmän Wiisteen ratkaisuja tulevaisuudessa. Hän kiittää ratkaisujen helppokäyttöisyyttä, IoT-antureiden akkujen pitkäikäisyyttä ja Wiisteen suhtautumista asiakkaan toivomiin muutoksiin esimerkiksi pilvipalvelu Relian käyttöliittymässä.


– Tärkeintä meille on se, että saadaan eri antureiden data Relia-ohjelmistoon ja se on helposti hyödynnettävissä. Kaikkien antureiden data nähdään selkeästi yhdestä käyttöliittymästä.


– Wiisteen kanssa on myös ollut helppo ja mukava toimia, Heinonen sanoo.


Tapahtuma-alan kohtaama tilapäinen kurjistuminen koronan seurauksena on vaikuttanut myös Rentan toimintaan, sillä ala on ollut merkittävä yhtiön tarjonnan käyttäjä. Tarvetta on riittänyt festivaalialueen sähköistyksestä aitoihin ja kontteihin.

Korjausrakentamisen ja uudisrakentamisen vahva veto on kuitenkin paikannut tapahtumien poistumisen luoman ”tyhjiön”. Rentan vuosi 2020 oli hyvä.


Renta Group Oy on suomalainen vuonna 2016 toimintansa aloittanut rakennuskoneita ja -laitteita vuokraava yhtiö. Renta toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Puolassa yli 700 työntekijän voimin 75 toimipaikan verkostolla. Vuokrattavan kaluston tarjoama kattaa laajasti työmailla käytettävät koneet ja laitteet sekä niihin liittyvät palvelut. Rakennuskoneiden lisäksi yhtiö tarjoaa työmaatilat, teline- ja sääsuojauspalvelut sekä rakentamiseen liittyvät työmaapalvelut.